Karigasniemeen yötä myöten

5.7.2011 Rahajärvi, Inari - Karigasniemi eteneminen 135 km
Keskinopeus 15 km/h

Rahajärvellä herättiin aurinkoiseen päivään. Rutiiniksi otetun aamu-uinnin jälkeen oli paljon pirteämpi laittamaan tavarat kasaan ja lähtemään matkaan. Tänä päivänä oli reissun eniten nähtävää ja pysähdyksiä sekä pisin pyöräilymatka. Kymmenen kilometrin polkemisen jälkeen jo pysähdyttiin aamukahville Karhunpesäkiven turistikeskukseen, jossa turisteja äimistytettiin ontolla siirtolohkareella, jossa on tarinan mukaan joskus asustellut karhu. Sadat metrit, jotka sinne rappusia pitkin ylämäkeen menivät, tuntuivat kyllä pyöräilijän jaloissa pitkältä matkalta, vielä kun piti käydä korkeimmalla kohdalla maisemapaikalla katselemassa. Maisemat alkoivat tosiaan olla jo kohdallaan, pyöräiltävä tie oli kapea ja meni laajojen erämaajärvien rannoilla.



Ivalon jälkeen paikat olivat sellaisia, mitä ei miesmuistiin ollut nähnyt. Inari oli yllättävän pieni paikka, ja kaupassakäynnin saattelemana se oli ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Saamelaiskeskus Siidassa ihmettelijöitä riitti reilusti, ja siellä vierähtikin useampi tunti. Olisi pidempäänkin viihtynyt, mielenkiintoinen paikka! Saamelaisuudesta kiinnostuneelle tolkuttoman kokoinen tietopaketti. Lapin historian osio tosin ihmetytti yhden yksityiskohdan osalta, Lapin sodan kohdalle oli merkattu vuosiluku 1947..

Lähtiessämme Siidasta viiden aikaan oli pieni vesisade, joka onneksi loppui kun pääsimme eteenpäin. Matkaa oli vielä yli 90 kilometriä mökille ja Karigasniemen nousut ja laskut varmasti toisivat "lisämaustetta" polkemiseen. Ajateltiin kuitenkin, että poljetaan vaikka yötä myöten mökille ja levätään huominen päivä.

Kaamaseen asti matka taittui helposti, mutta Karigasniemeen päin kääntymisen jälkeen alkoivat pitkien ja jyrkkien nousujen ja laskujen sarjat. Aina välillä oli pakko nöyrtyä ja taluttaa ylös, ja ainakin allekirjoittanut joutui vähän jarruakin käyttämään hurjissa mäissä. Ylämäkeen poljettiin 5km/h ja alamäkeen 40km/h. Välillä tuntui, että edetään niinkuin täi tervassa. Karigasniemi tuntui olevan liian kaukana, ja kilometrin väleistä kertovat kyltit jäivät taakse ihan liian hitaasti.




Hitaasta matkasta huolimatta oli hauska huomata ja laskeskella polkiessa, kuinka kilometrin välein tien vierestä kuului piipittävä rääkyminen ja yleensä tunturisopuli vilahti piiloon jonnekin. Kaamanen-Karigasniemi välille laskin noita rääkymisiä noin 60. Tunnit kuluivat ja iltakin alkoi kääntyä yöksi, ennen kuin Karigasniemi alkoi olla kohtuullisen matkan päässä. Eihän se sinänsä haitannut, valoa kun riittää mihin vuorokaudenaikaan tahansa, eikä yöaikaan autojakaan liiemmin liikkunut häiritsemässä jo valmiiksi kapealla tiellä. Ja kaukana kohoavat vuoret ja ylä-Lapin erämaa olivat reissun tähän mennessä parasta antia maisemien osalta.




Rättiväsyneenä, puhe sammaltaen niinkuin monilla tähän aikaan, näkyi tolkuttoman pitkän alamäen päässä useampikin talo, ja sen täytyi olla Karigasniemi. Väsyneenä ja paras terä poissa alamäki piti vetää varman päälle, välillä vähän jarrusta vetäen, mutta silti vauhtia oli ainakin kaverin mittarin mukaan yli 50 km/h. Karigasniemestä Tenokodille oli vielä 7 kilometriä matkaa, mutta onneksi suurin osa oli alamäkeä. Matka tuntui todella pitkältä, ja välillä epäilytti että löydetäänkö tässä oikeata mökkiä ollenkaan. Huoli oli turhaa, ja mukava fiilishän se oli saapua kalastusmökkien pihaan, jonka vieressä Tenojoki rauhallisen näköisesti taukoamatta virtasi. Melko nopeasti vetäydyttiin nukkumaan ja varmaa oli, ettei ihan heti herättäisi. Eipä ole noin loppuun itseään pyörän selässä ennen vetänyt.

Kitinen-Ivalo uusiin maisemiin

4.7.2011 Porttipahdan tekojärvi - Rahajärvi, Inari

Päivän eteneminen : 105 km keskinopeus : 17km/h

Porttipahdan rannalla nukutti hyvin, ja lämpimänä ja aurinkoisena aamuna ylitettiin vielä matkabudjetti turistihintaisilla lättykahveilla. Kahvitellessamme ohitse porhalsi keski-ikäinen mies, joka myöhemmin paljastui espanjankieliseksi. Pyöräilijät ympäri maailmaa saapuvat valloittamaan Nordkappia. Hyvin oli näyttänyt pärjäävän tähänkin asti ilman merkittävää auttavaa kielitaitoa.

Aamukankeus vaivasi alkumatkasta, mutta vauhtiin päästiin kuitenkin. Ajoasentoa täytyi muuttaa pystymmäksi, jotta selkä säästyisi. Pystymmässä asennossa voima tulee enemmän jaloista, eikä selällä tai käsillä saa niin paljon vääntöä mukaan. Kuitenkin tämä oli parempi vaihtoehto kuin selän paha kipeytyminen. Odotukset olivat jo Saariselässsä ja siinä, että pääsisi Ivalosta ohi, pois tutuista maisemista, olihan Rovaniemen ja Ivalon väliä tullut armeijan takia katseltua ihan tarpeeksi. Silti pitää korostaa, että auton kyydissä hyvin moni asia jää näkemättä.

Nousu Kaunispäälle oli siihenastisen elämän pisin ja rankin, vaikkakaan ylämäet eivät ole koskaan niin pahoja kuin ennakkoon odottaa. Tunnin ajan kun näkee tulevan nousun edessäpäin, niin se ehtii kasvaa melkoiseksi möröksi päässä, ja sitten se onkin korkeintaan puolessa tunnissa ohitse. Ensimmäinen kunnon sade sattui juuri Kaunispään polkemisen aikoihin, mikä nosti ketutuskäyrää hetkellisesti melko paljonkin. Kaunispään päältä oli kuitenkin reissun tähän mennessä komeimmat näkymät, ja tähänastisen elämän ehdottomasti hurjin pyöräilty alamäki toi taas uutta virtaa polkemiseen. Sadekin loppui, ja juomapullot täytettiin purovedestä. Nyt oltiin lapissa.




Ivalossa pyörähdin Rajavartioston ympäristössä hieman verestämässä armeijamuistoja. Oli heinäkuun alku, ja kaksi saapumiserää viimeisteli palvelustaan para-aikaa. Parempi unohtaa koko intti. Ivalossa päästiin kauppaan, ja helteen uuvuttamana ja nälkäisenä tuli osteltua melko lukaalit iltaeväät, mikä ei koskaan kuulu suunnitelmiin. On silti kuitenkin hyvä, että saa jonkunlaisen palkkion puurtamisestaan hyvän ruoan muodossa.

Ivalon jälkeen alkoi näyttää, että nyt ollaan jumalan selän takana. Ei näkynyt taloja, silloin tällöin joku kyltti turistisafareille, lappilaista metsää. Teltta pystytettiin Rahajärvelle noin 10 kilometrin päähän Ivalosta. Paljon oli karavaanareita ja muitakin yöpyjiä. Kirkkaassa vedessä uiskentelu ja mässäily antoivat taas kunnon rentoutuksen rankan pyöräilyn päätteeksi. Huomenna, sikäli kun jaksaisimme Karigasniemeen asti, olisi mökkimajoitukseen mahdollisuus Tenokodissa. Myös Saamelaiskeskus Siidassa olisi tarkoitus käydä. Normaaliin tapaan kirjoittelua, venyttelyä,Relaxantit reisiin ja hyvää yötä!

Sodankylän alusta loppuun. Matkameininki löytyy

3.7 Sodankylän Etelärajalta pohjoisrajalle (vissiin) Päivän eteneminen : 115km
Päivän keskinopeus : 17 km/h

Aamulla kahdeksan aikaan väsyneenä herätessä kiinnitti ensimmäisenä huomion tuntemuksiin lihaksissa: Relaxant-voide tuntui todella tepsineen, reidet tuntuivat taas ihan vetreiltä, vaikka teltassa nukkumisen olisi voinut odottaa jopa laittavan lihakset enemmän jumiin. Kelpo tavaralta vaikuttivat nämä luontaistuotteet. Liikkeellelähtö ei ollut kovin nopea, mutta reippaasti kuitenkin lähdettiin taas vääntämään.

Sää oli harmaa ja matka taittui puuduttavasti eteenpäin. Vielä oltiin sen verran lähellä kotiseutuja, ettei todellista retkifiilistä ollut löytynyt. Sodankylässä pysähdyttiin kahveilla ja täytettiin huoltoaseman hanasta vesipullot. Oikein perinteisen "mettäläisen" oloinen mies katseli ja ihmetteli, että "kovia jätkiä, mutta täyttäkää te nyt purosta pullot ku täälä se on puhtaampaa". Myöhemmin olisi syytä ottaa neuvosta vaaria, Sodankylään ennen ei purovettä ollut iljennyt juoda. Pyörä jaksoi hyvin mukana, tutut niskavaivat vähän häiritsivät. Puhdasvetinen erämaajoki, muuttunut metsämaisema ja satunnaiset tunturit jossain kaukana loivat tunnetta, että nyt ei olla enää kotipihalla, vaan reissun päällä. Retkipyöräilijöitä tuli vastaan tasaisin välein, ehkä noin kerran tunnissa sai nähdä, että näitä intoilijoitahan löytyy yllättävän paljonkin. Arviolta 10 pyöräilijää tuli iloisesti tervehtien vastaan.

Edellisenä päivänä olimme jääneet viisi kilometriä alle tavoitteena olleen sadan kilometrin, ja vähän huoletti, että toisena päivänä jäisimme vielä lisää. Eteneminen oli vaihtelevaa kuten päivän sääkin, tihkusateen potutuksesta aurinkoisen kelin viheltelyfiilikseen. Matka kuitenkin eteni mukavasti aikataulussa ja vaikutti, että sata kilometriä menee reilusti yli tänään. Se tuntui hyvältä ja antoi lisää potkua polkemiseen.

Ilta oli jo myöhä, kun pysähdyimme leirintäkeskuksessa Kitisen tienoilla ostamassa virvokkeita. Norjalainen pariskunta oli sitä mieltä, että Pohjois-Norjassa on ihan hyvä pyöräillä eikä tunnelitkaan ole niin pahoja. Paikallisten mielipiteet antoivat vähän paremman odotuksen Norjassa pyöräilemisestä, vaikka he olivatkin ajaneet siellä ainoastaan autolla.



Porttipahdan tekojärvi 115 kilometrin päässä edellisestä leiripaikasta oli erinomainen paikka yön yli pysähtymiseen: ranta oli sopivan tuulinen, ja kun vielä nuotiopaikalle laittoi pienet tulet, eivät hyttyset paljoa haitanneet. Teltta pystytettiin suojaisaan metsikköön. Ilta nuotiolla hyvien ruokien ja keskiyön auringon kera oli rentouttava ja iloinen. Lihakset alkoivat Relaxantin avustuksella tottua matkantekoon, enää ei huolettanut lopullinen jumiutuminen. Venyttelyäkin jaksoi tehdä puolisen tuntia. Alkoi tuntua, että kyllä tämä on hyvä reissu.

Epäröiden pyörän selkään Rovaniemi-Sodankylä

2.7.2011 Rovaniemi keskusta- Sodankylä Päivän eteneminen: 95km
Päivän keskinopeus:17,5km/h

"Eikö me yheksästä puhuttu", muistutteli matkakumppani, kun yritin puoli kymmeneltä vielä kerran kääntää kylkeä. Oli lähtöpäivä pitkään kaavaillulle Nordkapin pyöräretkelle. Väsytti ja potutti, mutta onneksi varusteet olivat melko tiptop: pyörälaukut tarakalla, selässä pyöräilyreppu sekä etukori täynnä kevyttä tavaraa. Alla aikaisemmalla 600 kilometrin reissulla erinomaisesti toiminut Tähtipyörän Moxie L500. Pyörä oli osoittanut olevansa kelvollinen myös matkapyöräilyyn.

Ensimmäiset kilometrit olivat tutusti melko raskaita, kahteen viikkoon ei ollut tullut liiemmin ajeltua, etenkään 25km kamppeiden kanssa. Homma lähti kuitenkin nousuun, kun päästii valtatielle, ja matka eteni pitkään 20 kilometrin tuntivauhtia. Kohtasimme Tiaisen paikkeilla saksalaisen parivaljakon, jotka myös olivat menossa Rovaniemeltä Nordkappiin, mutta tandempyörällä. Vaihdettiin pari sanaa, heillä oli noin kahden viikon aikataulu Nordkappiin, meillä viikon. Etummaiselle kaverille oli tulossa huhkintaa pohjoisen ylämäissä.

Matka eteni melko puuduttavasti. Väsymys, ikävä pilvinen sää ja tutut tylsähköt maisemat tekivät matkanteosta tahmeaa. Sodankylää ennen varalaskupaikalla sai kouriintuntuvasti huomata tien psykologisen merkityksen: ehkä kahden kilometrin pituisen suoran jyystäminen väsyneenä ja vielä vastatuuleen tuntui kestävän ikuisuuden. Mutkaisia teitä siis, please. Kun takana oli noin 95 kilometriä lauantaille, päätimme leiriytyä pienen hiekkarannan reunaan piskuisen joen varrelle.

Ilta-aurinkokin tuli mukavasti esiin, ja uintien, tukevien syöminkien ja kauniin kesäillan myötä alkoi reissutunnelma löytyä. Hyttysiä oli todella paljon, ja oletettavasti pahempaa oli luvassa pohjoisessa. Vähän aikaa siinä yritettiin viihtyä, mutta pian myönsimme tappiomme ryömimällä telttaan. Vielä Detria-luontaistuotekaupasta testattavaksi saatua relaxant-voidetta jo nyt hieman kipeisiin jalkoihin ja niskaan, eikä muuta ku unten maille!

Pisin päiväveto ja perillä JES, Simo-Rovaniemi

Lukaalit oli fiilikset nukuskella sisätiloissa, puhtaana vielä puhtaampien lakanoiden välissä lämpimän ja tuhdin ruoan syöneenä sekä oluen nauttineena. Aamulla taas astetta virkeämpänä tarjoiltiin runsas aamiainen. Blogin päivittely venähti jälleen hieman sosiaalisten medioiden takia, kuitenkin matkaan lähdettiin ennen puolta päivää, mikä oli aikaisin lähtöaika tällä reissulla (ennen reissua kaavailin, että aamuyhdeksältä jos pääsisi lähtemään joka päivä ;) ). Päätin ajaa Sompujärven kautta, koska se lyhentäisi matkaa parillakymmenellä kilometrillä. Lisäksi tiellä on melko vähän liikennettä ja maisemallisestikin se on varmaan mielekkäämpi kuin nelostie.


Jo heti alkumatkasta oli selvää, että jossain vaiheessa päivää sataisi. Synkkiä pilviä näkyi joka puolella, ukkonenkin jyrähteli väliin ja useammassa suunnassa näkyi selvästi, että kova sade siellä maahan jyskyttää. Onneksi olin etukäteen suojannut varusteet, kun jo raivokas kuuro osui kohdalleni. Edessä näytti selkeämmältä, joten ajattelin, että jatketaan nyt tämän sateisen kohdan ohitse. Välillä tuli rakeita, jotka olivat niin isoja että käteen osuessa jo vähän kirpaisi. Sadekuuro meni melko nopeasti ohi, ja pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen ei enää sateesta tarvinnut kärsiä. Sade kyllä pilasi ehkä reissun komeimman maisemapätkän, kun juuri Martimoaavan soidensuojelualueen (?) liepeillä pahiten satoi ja vilutti, eikä tehnyt mieli ihailla maisemia. Se olikin koko reissun ensimmäinen ja ainoa sade. Selvää on, että rankemmalle ja kaikin puolin vaikeammalle Nordkapin reissulle tulee ottaa paremmat sadevaatteet mukaan.


Hiekkatiellä ajaminen oli ihan kelpoa porhaltamista. Tietenkin asfaltilla pääsee vauhdikkaammin, mutta toisaalta hiekkateillä on yleensä vähemmän häiritsevää liikennettä ja mukavammat maisemat. Kuoppia ja töyssyjäkin on helpompi väistellä kuin autolla. Hiekkatie voi olla usein jopa mielekkäämpi kuin asfaltti, ainakin Keskipohjanmaan maaseudulla ja metsikköjen keskellä oli hulppeaa painella menemään.

Loppumatka menikin sitten melko reippaasti painatellen, mielessä oli jo reissun päättäminen ja kotiutuminen. Tutuille seuduille ehtiminen tuntui hyvältä, ja ystävän kanssa pysähdyttiin moneksi tunniksi syömään ja lepäilemään Petäjäskosken rannalle. Tässä vaiheessa oltiin jo selvästi voiton puolella, jälellä oli enää reilu 30 kilometrin rykäisy kotiin Rovaniemelle. Usean tunnin makoilun ja lihomisen jälkeen liikkeelle lähtö oli hieman vaikeaa, mutta loppurutistuksena viimeiset reilu 20 kilometriä kuitenkin taittuivat. Se on jännä juttu, kuinka viimeiset kilometrit tuntuvat aina niin matelevan pitkiltä. Jotenkin se on psykologinen juttu, joka johtuu "nyt se on ohi"-asenteesta, joka tulee loppumatkasta. Perille kuitenkin päästiin, ja fiilikset olivat onnistuneen reissun takia erinomaiset. Reissu tosin ei ollut mikään koettelevan rankka, joten ei ollut mitenkään itsensä ylittänyt olo. Hienoa oli kuitenkin huomata, että kyllä pyörällä päästään, vaikka täytyykin olla hieman pyörällä päästään! Ja sitten kypärän laki kohti Nordkappia!

Päivän suurpiirteinen keskinopeus: 120km/7= n. 17km/h

Koko reissun suurpiirteinen arvioitu keskinopeus: 18,5 km 110 km Lauantain 11.6 matka ja keskinopeus: Pietarsaari- Kokkola 50km/ 3h= 16,5km/h
Sunnuntai 12.6: Kokkola-Kalajoki 65km/ 5,5h= 12km/h :D (defter)
Maanantai 13.6: Kalajoki-Raahe 80km/5,5h= 17km/h .16 km/h 80 km. Pyöräilyä siis yhteensä noin 600 kilometriä, ja keskinopeus arviolta 36h/600= 17 kilometriä tunnissa. Se on ihan jees.

Kempeleestä Simoon löysin rantein

Yön nukkuminen sängyssä oli sangen miellyttävää useamman heikosti nukutun teltta-, lato, ja autiotupayön jälkeen, ja yleisestä mukavuudenhalusta johtuen liikkeelle päästiin taas kerran vasta reilusti puolen päivän jälkeen, ja vielä kolmeltakin pyörin Oulun keskustan liepeillä etsien oikeaa reittiä, Toppilaan päin piti mennä mutta yhdessäkään opasteessa ei komeillut kyseisen kaupunginosan nimeä, ehkäpä pahamaineisuutensa takia ;)

Löytyihän se Haukiputaantie suhteellisen nopeasti, ja Haukiputaalle päästeltiin nopeasti pyörän toimiessa edelleenkin melko lailla moitteettomasti. Haukiputaalla vierähtikin useampi tunti syömisen ja varsin miellyttävän sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi. Kello oli jo iltakahdeksan tienoilla, kun oikaisin pyöräni liikenteeseen taas. Tälle päivälle jäljellä oli noin 60 km Simoon, jossa odotti seuraava yöpaikka sukulaisten luona. Sopivan viileässä iltasäässä valtatien vierellä reissu eteni hyvää tahtia, ja ohi viiletettiin Iin kunnasta ja muista pikkupaikkakunnista ainaisen pienen ihmettelyn ja tarkkailun saattelemana. Pyöräily sujui, vaikka maisemallisesti päivästä ei hirveästi jäänyt käteen. Kiire, plööh..

Tämä päivä oli matkustuselämysten osalta vähän lattempaa menoa, isojen teiden reunoilla maisemat eivät ole yhtä mielenkiintoisia kuin rauhallisilla ja luonnonläheisillä pikkuteillä, ja vilkas liikennekin laskee vähän tunnelmaa. Lisäksi kun oman loikoilun vuoksi piti vähän pitää kiirettä, jotta ehtisi johonkin tämän päivän aikana, tuli polkemisesta maisemien metsästämisen ja tunnelmoinnin sijasta enemmän urheilusuoritus. Kuitenkin pyöräilyn perusmielekkyys säilyi, ja ripeää tahtia pienen ähinän ja puhinan saattelemana, väsymyksestä huolimatta matka taittui perille asti Simoon. Sukulaisten luona Simojoen rannan läheisyydessä olikin taas tarjolla kaikki mukavuudet: suihku, hyvät ruoat ja vällyjen väli. Kovan rehkinnän jälkeen perusmukavuudet maistuvatkin paremmalta kuin Manun illallinen.

Harvassapa ovat ne kerrat, kun lihaksilla tapahtuvan reissaamisen jälkeinen ajanvietto ei olisi ollut mukavaa, enkä muista koskaan menneeni ikävystyneenä tai alakuloisena nukkumaan kyseisillä reissuilla. Pehkuihin painuttiin tälläkin kertaa melko autuailla fiiliksillä. Hyvää yötä.

Päivän matkan suurpiirteinen keskinopeus: Kempele-Simo n. 80 km / n,5 h = 16 km/h

Ps eli pyörän salaisuuksista: Olisi ehkä ollut järkevää käyttää pyörässä olevaa jousienlukitustoimintoa maantieajossa, eipä välähtänyt valmiiksi valoisaan päähän :)Pyörä taas tuntui toistaiseksi soveltuvan erinomaisesti tällaiseen ajoon, renkaat eivät ole millänsäkään, eikä vielä ole havaittavissa mitään heikkenemisen merkkejä.

Raahesta Kempeleesen: reipas tahti, rento meno

Päivän keskinopeus n. 100km/5h=20 km/h, reissun kovin.

Raahesta kohti Kempelettä sekä hyviä ruokia ja lakanoita lähdin jälleen vähän ärtyneenä itseeni, kun vetkuttelin taas kirjaston koneella monta tuntia, kello oli kipitellyt jo päiväkolmeen asti. Liikkeelle lähtiessä mieliala kuitenkin koheni, kuten lähes aina. Raahe jäi mieleen melko komeana paikkana joenrantasijainnin ja verrattain vanhan rakennuskannan ansiosta, sieltäkin löytyi siis rovaniemeläiselle eksoottisia komeita vanhoja puutaloja. Huvittavan näköinen oli Urho Kekkosen patsas, joka johtuen lokin hyvästä tähtäyksestä näytti siltä, että joku oli lintannut raa`an kananmunan entisen valtakunnanjohtajamme päähän.



Mielikuvissani suurin Suomen kaupungeista näyttäytyy melko esteettisinä : luonto on hyvin usein silminnähtävän lähellä ja etenkin vanhat talot miellyttävät silmää. Usein toki ihmisten välinpitämättömyys on tehnyt alunperin varsin kauniista ympäristöstä kovinkin vastenmielisen näköisen. Näin oli laita esimerkiksi Kokkolan läpi hiljalleen virtaavan Sunti-joen, jonka vihreänruskeassa vedessä lainehtivat lukemattomat pullot, tölkit ja muoviroskat.





Reitti kulki Pattijoen ja Siikajoen kautta melko hyväkuntoista asfalttitietä noin viiden kilometrin päästä merenrannasta. Maisema oli miellyttävänlaista maalaismaisemaa harvoine taloineen. Mitään maisematykitystä näillä seuduilla liikkuminen ei kuitenkaan ole ollut, enimmäkseen tavallista, joskin kaunista maalaismaisemaa satunnaisine herkkupaloineen, kuten majesteetilliset Kalajoen särkät tai jylhä Pyhäkoski. Pyörä kulki moitteettomasti eteenpäin melko rivakasti polkiessa ja Golfkeskuksen kahvilan nopeat munkkikahvit ja löpinät piristivät menoa. Laiskan kartanluvun ja pienen suunnistustöppäyksen takia päädyin hiekkatielle Siikajoen väärälle puolelle, ja huomattuani sen en enää jaksanut kääntyä takaisin merkatulle reitille, koska tämä hiekkatie johtaisi Ouluun johtavalle kasitielle. Ihan mukava oli kauniin Siikajoen vierttä painella menemään, vaikkakin mentiin poispäin Kempeleestä.


Kasitiellä ajaminen, vaikkei niin mieltä ylentävää maisemien puolesta olekkaan, oli ainakin melko vauhdikasta. Parinkymmenen kilometrin tuntivauhtia painelin mukavasti menemään kohti Kempelettä. Samaan suuntaan menevät rekat olivat ikävyyden lisäksi myös mieleinen asia, kun ilmavirta tuuppasi hieman lisävauhtia. Ruokailut ja lepäilyt mukavalla huoltoasemalla 40km päässä Kempeleestä venähtivät yli tunnin tauoksi, ja vähän sai jo patistaa karkin ja levon makuun päässyttä kehoa liikkumaan. Väsymys oli jo melko kova, ja Kempelettä kohti mentiin suorinta tietä vauhtia hieman kiristäen, ja viimeisen kahden tunnin keskinopeus oli varmaan reissun kovin, noin reipas 20km/h. Ennen Kempelettä vielä nerokkaasti luulin erästä hiekkatietä oikotieksi isolle tielle, mutta se päättyikin kolmen kilometrin jälkeen pottupeltomaiseksi metsätieksi. Kop kop, koputa puupäätä ja eikun takaisin pienen lisälenkin kera. Kempeleeseen saavuttiin kymmenen aikaan, jossa euforisten iltatoimien jälkeen vähintään yhtä mukavissa fiiliksissä painuttiin moderneihin pehkuihin 5 yön tauon jälkeen.


Kelpas ilta-auringossa painattaa pellonlaitaa myöten

Pyörästä:

Moxie kulki edelleen moitteettomasti, ja yllättäen paikat eivät olleet juuri yhtään kipeinä polkemisen jäljiltä, edes jumisessa selässä ja niskassa ei tuntunut mitään sen kummempaa. Reidet olivat hieman kipeänä täysin ymmärrettävästi, kun olen vielä laiminlyönyt venyttelynkin pääosin lähes joka ilta. Raskaan urheilun jälkeen neuvotaan suositellaan venyttelemään lähemmäs tunti, minä käytin venyttelyyn ehkä keskimäärin 5 minuttia iltaisin.

Vaasasta Rovaniemelle jatkuu!! Pietarsaaresta Kokkolaan

Pietarsaaren liepeiltä lähdin tosi fiksusti juuri puolenpäivän aikaan, kun lämpötila kohosi infernaalisiin hellelukemiin. Kyllä siinä hiki virtas ja nestehukkaakin varmaan pukkas, toisaalta uimassakäyminen oli aikasmoisen nautinnollista. Hiekka suorastaan kärvensi jalkoja ennen uimaan menemistä. Pitää vielä antaa pisteitä reitintekijöille hyvistä uimarannoista, kyllä kelpaa kesämiehen matkailla näitä pitkin helteisinäkin päivinä!

Haastattelu oli sovittu komean ja vetisen Seitsemän Sillan reitin varrelle. Myöhästyin hieman, kun oli ihan pakko käydä viilentämässä 50-asteista kehoa pohjanlahdessa. Siinä joku puolisen tuntia rupateltiin matkastani melko yksityiskohtaisesti ja otettiin kuvia, ja morjenstettiin. Haastattelija oli kiinnostuneen ja vähän äimistyneen oloinen, että "mikähän jätkä tämä oikein on?". Hieman tuntui oudolta se, että lehteä kiinnostaa jonkun hieman huimapäisen kaverin polkeminen. Toisaalta nauttiihan sitä aina huomiosta.

Hellepäivän ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen olin aika puhki, ja yöpyminen mukavasti Kokkolassa alkoi houkutella. Maksoin 11e telttapaikasta, joka ei ollut millään tavalla aidoitettu tai suojattu, mutta oli sentään muiden telttailijoiden sekä mökkien ympäröimä, eli turvallisen oloinen. Suihkussa käyminen oli melkoisen makeaa ja naapuriteltasta löytyi hauskaa seuraa. Saksalainen krisse oli autoilureissulla Saksasta pohjois-Norjan, Suomen ja Viron kautta takaisin kotimaahansa. Illan päälle seuraan lyöttäytyi myös paikallisia, ja ilta sujui mukavissa meiningeissä.



Sunnuntaina liikkeelle päästiin vasta neljältä iltapäivällä, ja koko päivän oli vähän matalalentoinen olo sekä polkeminen vaivalloista. Vielä kun kalajoella unta sai etsiä useammasta paikasta aamuneljään asti, alkoi päässä pyörimään ajatus, että "paska reissu mutta tuleepahan tehtyä". No, olihan ne Kalajoen särkät ihan komiat, niinkuin myös se meri, jota ei sinisestä taivaasta tahtonut erottaa.
Nukkumapaikaksi löytyi maaseudun metsikkö lähellä Kalajoen keskustaa.





Ja taas rytmit ihan poskellaan, yhdeltä iltapäivällä herätys ja nuutuneena polkeminen Kalajoen kirjastolle, jossa tietokoneella kului kokonaiset kolme tuntia. Kohti seuraavaa paikkaa päästiin lähtemään vasta kuudelta illalla, ja tuntui, että nyt ei pitkälle pötkitä. Kuitenkin syömisen ja komean taukopaikan (louhokseen tehty tekolampi Oulaisentiellä) jälkeen pyöräily alkoi jälleen sujua kuin Latinalaisamerikkalainen Flamenco, ja vihellellen mentiinkin sitten Raaheen asti, jossa yövyin paikallisella leirintäalueella. Matkalta täytyy mainita Pyhäkoski, joka piti kovaa meteliä ja oli todella vaikuttavan voimakkaan näköinen! Maaseudulla pyöräily iltasella oli muutenkin erittäin seesteistä auringon laskiessa ja tuulen hiljentyessä, samalla kun pyörä rullasi kuin itsestään eteenpäin. Nyt, aamuruokailujen ja kahvien sekä pumpunoston jälkeen, 2 tuntia kirjastossa koneella vierähti hetkessä, lähdetään jatkamaan kohti Kempelettä, jossa pääsee nukkumaan lakanoiden väliin pitkästä aikaa!

Mainittu Pyhäkoski

Pyörä on toiminut erittäin hyvin, mitään säätöjä ei ole tarvinnut tehdä. Erinomaiselta peliltä vaikuttaa toistaiseksi.

Lauantain 11.6 matka ja keskinopeus: Pietarsaari- Kokkola 50km/ 3h= 16,5km/h
Sunnuntai 12.6: Kokkola-Kalajoki 65km/ 5,5h= 12km/h :D (defter)
Maanantai 13.6: Kalajoki-Raahe 80km/5,5h= 17km/h

Vaasa-Rovaniemi ja Tähtipyörä Moxie L 500!

Tulipas sitten lähdettyä pitkään mielessä olleelle länsirannikon reissulle, taas melko ex-tempore meiningillä. Junalla kokkolaan, kokkolasta linjurilla Vaasaan, jossa odotti uunituore Tähtipyörän Moxie L500! Pyörä on toiminut tähän mennessä erinomaisesti. Moxie on jämäkkä 24-vaihteinen miesten yleispyörä, ei niinkään pyörämatkailuun tarkoitettu, mutta pyörä on kuitenkin ehdottomasti paras, millä olen reissuja koskaan tehnyt. Yleensä reissuilla polkeminen on melko vaivalloista ja jossain vaiheessa johonkin paikkaan alkaa sattumaan tosissaan. Tällä reissuilla, - kiitos pyörän ja varusteiden pakkauksen- polkeminen on kuitenkin ollut enimmäkseen jopa miellyttävää, pyörä kulkee eteenpäin ilman hammasten kiristelyä ja vastatuuleenkin matka taittuu!

Vaasa-Pietarsaari 10.6

Päivän pyöräilyt yht. n 110 km. Keskinopeus n. 18,5 km/h

Yö vietettiin junassa sekä öisessä kokkolassa, ja unta tuli yhteensä noin 3h. Joten väsyksissä lähdettiin reissulle. Aurinkorasvan oston jälkeen alkoi polkeminen kohti Oravaista ja Pietarsaarta. Helle oli helvetillinen, varmasti yli 25 astetta, mutta kun pyörä kulki hyvin ja vettä joi solkenaan, niin kyllähän siinä pärjäs. Totesin, että tämä länsirannikolle tehty pyöräreitti on hyvä juttu, reitit on tehty kulkemaan rauhallisia mutta hyväkuntoisia teitä, ja maisemat ovat paljon kiinnostavampia kuin valtatiellä. Parkenöksellä tuli käytyä uimassa täyteenahdetulla uimarannalla, tuntui että koko kylä oli pakkautunut uimarannalle paahtavana hellepäivänä. Kesä savustaa ihmiset ulos pesistään.

Vaasan jälkeen tuntui siltä, kuin olisi Ruotsissa polkenut: Ruotsinkielinen älämölö kaikui uimarannalta, kylteissä oli paikan nimi ensin ruotsiksi ja sitten vasta Suomeksi, ja kaupoissa myyjät sanoivat "hej" ja "fem och femti". Tiesin kyllä, että täälläpäin on enemmän suomenruotsalaisia kuin muualla Suomessa, mutta en tiennyt alueiden olevan ihan yhtä ruotsinkielisiä kuin suomenkin. Matkailu avartaa. Selässä oleva pieni rinkka oli melko painava ja selkä alkoi rasittua, joten sidoin jonkunnäkösen pussukan etutankoon kiinni ja laitoin tavaroita siihen, helpottihan se. Pitkillä matkoilla tosiaan kannattaa asettaa varusteet pyörään kiinni, niin eteen kuin taakse, ennemmin kuin selkäään.

Matka taittui hillittömässä kuumuudessa melko hitaasti ja kaupasta piti hakea jäätelö viilennykseksi. Länsirannikon reitistä tehty opaskirja oli todella kätevä, niinkin kätevä että tuli pyöräiltyä melko välinpitämättömästi ja siitä syystä parikin kertaa väärää reittiä: yli 10 km hukkareissuja ja takaspäin polkemisia :). Oravaiseen (Vaasasta n. 60 km) saavuin illlalla seitsemän aikaan, tein ruokaa ja päätin vielä jatkaa mahdollisimman lähelle Pietarsaarta. Oravaisen taukopaikka kivipuistoineen oli ihan komea, vesi tosin oli rannassa vastenmielisen ruskeaa, ei ainakaa uida tehnyt mieli.

Kun ilta tuli eikä aurinko enää kärventänyt eikä tuuli pahemmin tuivertanut saatikka kuumuus läkähdyttänyt, alkoi pyöräily sujua ihan toisella tavalla, sitä vain rullasi eteenpäin ja vauhtia oli varmasti yli 20km tunnissa. Matkanteon painottaminen iltaan olisikin ehkä ihan fiksu vaihtoehto. Matkalla pietarsaareen ohitettin öinen uusikaarlepyy , joka oli muuten komea. Vanhoja komeita taloja luonnonkauniilla alueella joen molemmin puolin ja satamäärin! Rovaniemen sodan jälkeen rakennettuihin betonisiin ja kivisiin taloihin tottuneelle vanhat puutalot ovat jotain eksoottista:)Uusikaarlepyy jäikin mieleen erityisen kivana paikkana, myös siksi että sattui olemaan yö ja kaikkialla tyyneys ja rauhallisuus lukuunottamatta keskustan humalaisten älämölöä.

Kello oli jo melkein puolenyön, kun aloin olemaan Pietarsaaren liepeillä. Huomasin laavun ja opaskartan tien vieressä. Kartasta selvisi että neljän kilometrin päässä on retkeilytupa, jossa voisi yöpyä. Koska suosin sisäpaikkoja niin päätin nähdä sen vaivan, ja poljin 4km metsäpolkua tolkuttoman väsyneenä, hyönteisten parveillessa ja pyörän jatkuvasti tökätessä kiviin ja juuriin. Monipuolisella Tähtipyörän Moxiella kuitenkin ajoi ihan sujuvasti myös metsäpolkua. Lopulta pääsin mielettömässä potutuksessa perille mökkiin, joka oli tavallinen autiotupa: pari laveria, tulisija ja pöytä. Uni tuli hitaasti hyönteisten ja vieraan paikan takia ja aamulla nukahti vielä uimarannalle pariksi tunniksi, ja vasta puolenpäivän aikaan lähti taas ajamaan, juuri kun pahin helle iski päälle. Seuraavan päivän tavoitteena oli päästä vähintään kokkolaan, jossa olisi myös joku haastattelu Keski-pohjanmaahan.


Tunnelmointia autiotuvassa

Satasen päiväreissu Aavasaksalle

Lähdettiin sitten melko ex-temporemeiningillä rikkomaan se satasen päivämatka Rovaniemen rajalta Aavasaksan perinnemaisemavaaralle. Molemmilla rinkat selässä, mikä oli tietoisen hölmöhkö valinta pitkälle reissulle, ja kyllähän se viimeistään tuli nyt selväksi, ettei pitkiä pyöräretkiä passaa tehä painava rinkka selässä: selkä ei kestä pitemmän päälle, polkeminen on työläämpää ja tasapainokin kärsii. Eli pyörälaukkuja käyttöön ja sopivan kokoinen reppu selkään, niillä mennään jatkossa. Toinen asia, mikä tuli huomattua jo melko alkumatkasta, sinänsä pienehkö mutta kuitenkin välttämätön asia pitkillä reissuilla, - sikäli kun haluaa edes vähän pitää olotilaansa pyöränselässä mielekkäänä- : peräpääpehmustus. Perspäähän alkaa sattumaan ikävästi jo parinkymmenen kilometrin jälkeen, ja välillä pelkästään se teki pyöräilystä tuskaista. Tähän vaikutti epäilemättä myös selässä painoa lisää tuova rinkka. Ongelmanratkaisuun sainkin almuostoksena henkselilliset pyöräilyshortsit, ns. "painitrikoot", joissa on kiva pehmuste pyöränpenkkiin painautuvalla kohdalla. Olisi parempi toimia, 40e.




Huolimatta perspakotuksesta ja selkää painavasta rinkasta matkan taittuessa olotila oli hyvä. Rauhalliselta ja kohtalaisenkuntoiselta Aavasaksantieltä näkyvät komeat ja mieltä piristävät vaara- ja järvimaisemat, lintujen loilotus ja ajoittain ojanpohjalta metsään sähähtävä kanalintu toivat yhdessä fyysisen suorituksen aiheuttaman endorfiinin kanssa huulille vanhan kunnon tyytyväisen reissumiehen hymyn. Opiskelu-, kesätyö- ja tulevaisuushuolien viime aikoina täyttämään mieleen palasi taas, että on täällä maailmassa muutakin kaunista kuin ne omat saavutukset, ja yhtäkkiä huolehtiminen siitä, että pääseekö kuinka kunniallisesti "hyödylliseksi osaksi järjestelmää", tuntui hölmön hommalta. Vastenmieliset, kuivat ja harmahtavat hakkuuaukot toivat myös sitä suolaista makua maisemien menuun.


Matka taittui hitaasti, tuli mieleen kaikenlaisia asioita mitä tulevilla pitkillä reissuilla pitäisi muistaa: kunnollinen sateensuoja pitää hankkia, vaihteiston toiminta opetella huolellisemmin(vaihteisto ei oikee speelannu), lukkopolkimia kannattaisi harkita (tai omia solmusäätöjä :D) ja yleisesti valmistautua reissuihin aina vähän huolellisemmin. Tauoilla syötiin hedelmiä ja kuivaa näkkäriä sekä puhuttiin siitä kuinka Zeitgeist-porukka on ihan nörttiä ja ilmasto ei lämpeä. Vähän satelikin välillä, maisemat vaihteli kuivasta ja vihreästä mäntymetsästä punertavaan jänkään, huomasi kyllä että vaikuttaa tunnelmaan.



Puolimatkan jälkeen keli oli hyvä, aurinko paistoi muttei ollut liian kuumakaan. Fiilis oli muutenkin korkealla. Retkipyöräily on kyllä hienoa hommaa: pyöräily ei ole liian raskasta ettäkö se menis kärsimykseksi, maisemia ehtii oikeasti katsella, haistella ilmaa, ajatuksia voi työstää rauhassa, ja koko ajan säilyy liikunnan sekä päämäärällisen toiminnan (rare shit) tuoma hyvä fiilis. Ja tauot on silkkaa nautintoa, kun saa heittää kantamukset pois selästä ja syödä ja juoda, kylmä vesi ja näkkäri on herkkua noissa tilanteissa. Jotenkin on poikkeuksellisen tasapainoinen olo noilla reissuilla. Ruokatauko Ahvenjärven lintutornilla oli mahtava, kunnon ruoat pullakahvien ja keksien kera yhdistettynä johonkin outoon pikkupoikaan, joka kolme kertaa ajoi tornin ohi skootterilla tööttiä rämpyttäen kruunasivat tunnelman, ja nauru oli herkässä. Luonnon rauhassa, poissa melskeestä sekä rasituksen keskellä sitä tosissaan nauttii syömisestä ja juomisesta, niinkuin Mekongilaisessa jokivarsiravintolassa. Päiväkirjaan tallentui mietintöjä siitä, että retkipyöräilyä ei noin niinkuin yleisesti arvosteta kovin korkealle kokemuksena, vaikka ainakin omasta puolestani reissun päällä yleisfiilis on korkeampi kuin normaalisti ja reissuilla kokee aina myös huippufiiliksiä suoritetun päämäärän ja komeiden paikkojen näkemisen ansiosta. Ehkä tämän takia reissut eivät sitten mielessäkään ole niin kirkkaina muistoina jälkeenpäin, ehkä jäävät jopa joidenkin kämäisten turistirysäulkomaanmatkojen varjoon.





Matka eteni melko mukavasti ahterin pakottamista lukuunottamatta, kunnes 10 kilometriä ennen määränpäätä jotain sattui: polkiessani ylämäkeen töksähti, ja pyörä ei enää liikkunut mihinkään. Vaihtaja oli mennyt väärään asentoon ja siksi kettingit hankasivat yhteen, rengas heilui kuin heinämies ja hankasi tukirakenteita sekä rapakaarta vasten, eikä polkemisesta tullut mitään. Kettinkien hankaus saatiin estettyä mutta rengas otti vastusta niin paljon ettei polkeminen onnistunut. Vähän potutti ja loppumatka mentiin taluttaen sekä huilaamalla, perillä oltiin puolenyön aikaan. Jälkeenpäin selvisi, että ilmeisesti kyseisessä ylämäessä takapyörän akseli oli katkennut, ilmeisesti pitkän ajan kuluessa kulunut poikki, - tiedä häntä - ja siksi rengas heilui niin ettei polkemisesta tullut lasta eikä kiinteää ulostetta. No, perille päästiin ja yövyttiin Aavasaksanvaaralla Laavulla, ja tulihan se kansallismaisemakin katsastettua, ihan vaikuttavahan se on! Ainakin takavuosina järjestetty aawastock olisi kyllä varmasti kova valinta juhannuksenviettopaikaksi, sikäli kun sitä enää järjestetään. Seuraavana päivänä mentiinkin sitten maitojunalla, eli kaverin kyydillä, takaisin kotiin Rovaniemelle.


Paras kuva mitä näkötornista väsyneenä näppäsi :)Siinä se kaivattu kansallismaisema.

Jälkifiiliksiä ja opittua reissusta:
-Ei rinkkaa missään nimessä, vaan pyörälaukut. Selkään mahdollisimman vähän.
-Varaosia ja korjausvempeleitä on hyvä olla kattavasti mukana, että ei tule tenkkapoo kaikkien pyöräongelmien kanssa. Joitain varaosia (sisäkumit, jarrupalat yms.)
-Pitäis myös osata korjata helpoimmat ja yleisimmät viat mitä pyöriin nyt tollasilla reissuilla tulee, tietty renkaanvaihto, kiristykset jne.
-Persepehmustus on iha must
-Lukkopolkimet/jalat jollain vippaskonstilla kii polkimiin, ovat harkinnan arvoisia
-Tauot pitäis piettää tiiviimmin, meni vähän makoiluksi ja aina vähä kangistu
-Pyörän kunto pitäs tarkkaan selvittää ennen reissua
-100 km päivämatka ei mitenkään mahdoton saavuttaa, nyt mentiin typerällä varustuksella, heikossa kunnossa olevilla pyörillä ja pyörärikolla 10 km ennen maalia se, niin kuha varustus on vähän parempi niin iha realistinen vauhti, tosin venyttely ja muu huolto tosi tärkeetä.


Kesällä olis tosiaan tarkotus pyöräillä 2 pitempää reissua, jostain eteläiseltä länsirannikolta takaisin pohjoiseen varmaan länsirannikonreittiä ja Rovaniemeltä nordkappiin, saapas nähdä miten käy, ja blogia pitäs päivittää aktiivisesti. Palaamisiin ja hyvää kesää ja sillai!

VillaROIva