Pisin päiväveto ja perillä JES, Simo-Rovaniemi

Lukaalit oli fiilikset nukuskella sisätiloissa, puhtaana vielä puhtaampien lakanoiden välissä lämpimän ja tuhdin ruoan syöneenä sekä oluen nauttineena. Aamulla taas astetta virkeämpänä tarjoiltiin runsas aamiainen. Blogin päivittely venähti jälleen hieman sosiaalisten medioiden takia, kuitenkin matkaan lähdettiin ennen puolta päivää, mikä oli aikaisin lähtöaika tällä reissulla (ennen reissua kaavailin, että aamuyhdeksältä jos pääsisi lähtemään joka päivä ;) ). Päätin ajaa Sompujärven kautta, koska se lyhentäisi matkaa parillakymmenellä kilometrillä. Lisäksi tiellä on melko vähän liikennettä ja maisemallisestikin se on varmaan mielekkäämpi kuin nelostie.


Jo heti alkumatkasta oli selvää, että jossain vaiheessa päivää sataisi. Synkkiä pilviä näkyi joka puolella, ukkonenkin jyrähteli väliin ja useammassa suunnassa näkyi selvästi, että kova sade siellä maahan jyskyttää. Onneksi olin etukäteen suojannut varusteet, kun jo raivokas kuuro osui kohdalleni. Edessä näytti selkeämmältä, joten ajattelin, että jatketaan nyt tämän sateisen kohdan ohitse. Välillä tuli rakeita, jotka olivat niin isoja että käteen osuessa jo vähän kirpaisi. Sadekuuro meni melko nopeasti ohi, ja pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen ei enää sateesta tarvinnut kärsiä. Sade kyllä pilasi ehkä reissun komeimman maisemapätkän, kun juuri Martimoaavan soidensuojelualueen (?) liepeillä pahiten satoi ja vilutti, eikä tehnyt mieli ihailla maisemia. Se olikin koko reissun ensimmäinen ja ainoa sade. Selvää on, että rankemmalle ja kaikin puolin vaikeammalle Nordkapin reissulle tulee ottaa paremmat sadevaatteet mukaan.


Hiekkatiellä ajaminen oli ihan kelpoa porhaltamista. Tietenkin asfaltilla pääsee vauhdikkaammin, mutta toisaalta hiekkateillä on yleensä vähemmän häiritsevää liikennettä ja mukavammat maisemat. Kuoppia ja töyssyjäkin on helpompi väistellä kuin autolla. Hiekkatie voi olla usein jopa mielekkäämpi kuin asfaltti, ainakin Keskipohjanmaan maaseudulla ja metsikköjen keskellä oli hulppeaa painella menemään.

Loppumatka menikin sitten melko reippaasti painatellen, mielessä oli jo reissun päättäminen ja kotiutuminen. Tutuille seuduille ehtiminen tuntui hyvältä, ja ystävän kanssa pysähdyttiin moneksi tunniksi syömään ja lepäilemään Petäjäskosken rannalle. Tässä vaiheessa oltiin jo selvästi voiton puolella, jälellä oli enää reilu 30 kilometrin rykäisy kotiin Rovaniemelle. Usean tunnin makoilun ja lihomisen jälkeen liikkeelle lähtö oli hieman vaikeaa, mutta loppurutistuksena viimeiset reilu 20 kilometriä kuitenkin taittuivat. Se on jännä juttu, kuinka viimeiset kilometrit tuntuvat aina niin matelevan pitkiltä. Jotenkin se on psykologinen juttu, joka johtuu "nyt se on ohi"-asenteesta, joka tulee loppumatkasta. Perille kuitenkin päästiin, ja fiilikset olivat onnistuneen reissun takia erinomaiset. Reissu tosin ei ollut mikään koettelevan rankka, joten ei ollut mitenkään itsensä ylittänyt olo. Hienoa oli kuitenkin huomata, että kyllä pyörällä päästään, vaikka täytyykin olla hieman pyörällä päästään! Ja sitten kypärän laki kohti Nordkappia!

Päivän suurpiirteinen keskinopeus: 120km/7= n. 17km/h

Koko reissun suurpiirteinen arvioitu keskinopeus: 18,5 km 110 km Lauantain 11.6 matka ja keskinopeus: Pietarsaari- Kokkola 50km/ 3h= 16,5km/h
Sunnuntai 12.6: Kokkola-Kalajoki 65km/ 5,5h= 12km/h :D (defter)
Maanantai 13.6: Kalajoki-Raahe 80km/5,5h= 17km/h .16 km/h 80 km. Pyöräilyä siis yhteensä noin 600 kilometriä, ja keskinopeus arviolta 36h/600= 17 kilometriä tunnissa. Se on ihan jees.