Pisin päiväveto ja perillä JES, Simo-Rovaniemi

Lukaalit oli fiilikset nukuskella sisätiloissa, puhtaana vielä puhtaampien lakanoiden välissä lämpimän ja tuhdin ruoan syöneenä sekä oluen nauttineena. Aamulla taas astetta virkeämpänä tarjoiltiin runsas aamiainen. Blogin päivittely venähti jälleen hieman sosiaalisten medioiden takia, kuitenkin matkaan lähdettiin ennen puolta päivää, mikä oli aikaisin lähtöaika tällä reissulla (ennen reissua kaavailin, että aamuyhdeksältä jos pääsisi lähtemään joka päivä ;) ). Päätin ajaa Sompujärven kautta, koska se lyhentäisi matkaa parillakymmenellä kilometrillä. Lisäksi tiellä on melko vähän liikennettä ja maisemallisestikin se on varmaan mielekkäämpi kuin nelostie.


Jo heti alkumatkasta oli selvää, että jossain vaiheessa päivää sataisi. Synkkiä pilviä näkyi joka puolella, ukkonenkin jyrähteli väliin ja useammassa suunnassa näkyi selvästi, että kova sade siellä maahan jyskyttää. Onneksi olin etukäteen suojannut varusteet, kun jo raivokas kuuro osui kohdalleni. Edessä näytti selkeämmältä, joten ajattelin, että jatketaan nyt tämän sateisen kohdan ohitse. Välillä tuli rakeita, jotka olivat niin isoja että käteen osuessa jo vähän kirpaisi. Sadekuuro meni melko nopeasti ohi, ja pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen ei enää sateesta tarvinnut kärsiä. Sade kyllä pilasi ehkä reissun komeimman maisemapätkän, kun juuri Martimoaavan soidensuojelualueen (?) liepeillä pahiten satoi ja vilutti, eikä tehnyt mieli ihailla maisemia. Se olikin koko reissun ensimmäinen ja ainoa sade. Selvää on, että rankemmalle ja kaikin puolin vaikeammalle Nordkapin reissulle tulee ottaa paremmat sadevaatteet mukaan.


Hiekkatiellä ajaminen oli ihan kelpoa porhaltamista. Tietenkin asfaltilla pääsee vauhdikkaammin, mutta toisaalta hiekkateillä on yleensä vähemmän häiritsevää liikennettä ja mukavammat maisemat. Kuoppia ja töyssyjäkin on helpompi väistellä kuin autolla. Hiekkatie voi olla usein jopa mielekkäämpi kuin asfaltti, ainakin Keskipohjanmaan maaseudulla ja metsikköjen keskellä oli hulppeaa painella menemään.

Loppumatka menikin sitten melko reippaasti painatellen, mielessä oli jo reissun päättäminen ja kotiutuminen. Tutuille seuduille ehtiminen tuntui hyvältä, ja ystävän kanssa pysähdyttiin moneksi tunniksi syömään ja lepäilemään Petäjäskosken rannalle. Tässä vaiheessa oltiin jo selvästi voiton puolella, jälellä oli enää reilu 30 kilometrin rykäisy kotiin Rovaniemelle. Usean tunnin makoilun ja lihomisen jälkeen liikkeelle lähtö oli hieman vaikeaa, mutta loppurutistuksena viimeiset reilu 20 kilometriä kuitenkin taittuivat. Se on jännä juttu, kuinka viimeiset kilometrit tuntuvat aina niin matelevan pitkiltä. Jotenkin se on psykologinen juttu, joka johtuu "nyt se on ohi"-asenteesta, joka tulee loppumatkasta. Perille kuitenkin päästiin, ja fiilikset olivat onnistuneen reissun takia erinomaiset. Reissu tosin ei ollut mikään koettelevan rankka, joten ei ollut mitenkään itsensä ylittänyt olo. Hienoa oli kuitenkin huomata, että kyllä pyörällä päästään, vaikka täytyykin olla hieman pyörällä päästään! Ja sitten kypärän laki kohti Nordkappia!

Päivän suurpiirteinen keskinopeus: 120km/7= n. 17km/h

Koko reissun suurpiirteinen arvioitu keskinopeus: 18,5 km 110 km Lauantain 11.6 matka ja keskinopeus: Pietarsaari- Kokkola 50km/ 3h= 16,5km/h
Sunnuntai 12.6: Kokkola-Kalajoki 65km/ 5,5h= 12km/h :D (defter)
Maanantai 13.6: Kalajoki-Raahe 80km/5,5h= 17km/h .16 km/h 80 km. Pyöräilyä siis yhteensä noin 600 kilometriä, ja keskinopeus arviolta 36h/600= 17 kilometriä tunnissa. Se on ihan jees.

Kempeleestä Simoon löysin rantein

Yön nukkuminen sängyssä oli sangen miellyttävää useamman heikosti nukutun teltta-, lato, ja autiotupayön jälkeen, ja yleisestä mukavuudenhalusta johtuen liikkeelle päästiin taas kerran vasta reilusti puolen päivän jälkeen, ja vielä kolmeltakin pyörin Oulun keskustan liepeillä etsien oikeaa reittiä, Toppilaan päin piti mennä mutta yhdessäkään opasteessa ei komeillut kyseisen kaupunginosan nimeä, ehkäpä pahamaineisuutensa takia ;)

Löytyihän se Haukiputaantie suhteellisen nopeasti, ja Haukiputaalle päästeltiin nopeasti pyörän toimiessa edelleenkin melko lailla moitteettomasti. Haukiputaalla vierähtikin useampi tunti syömisen ja varsin miellyttävän sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi. Kello oli jo iltakahdeksan tienoilla, kun oikaisin pyöräni liikenteeseen taas. Tälle päivälle jäljellä oli noin 60 km Simoon, jossa odotti seuraava yöpaikka sukulaisten luona. Sopivan viileässä iltasäässä valtatien vierellä reissu eteni hyvää tahtia, ja ohi viiletettiin Iin kunnasta ja muista pikkupaikkakunnista ainaisen pienen ihmettelyn ja tarkkailun saattelemana. Pyöräily sujui, vaikka maisemallisesti päivästä ei hirveästi jäänyt käteen. Kiire, plööh..

Tämä päivä oli matkustuselämysten osalta vähän lattempaa menoa, isojen teiden reunoilla maisemat eivät ole yhtä mielenkiintoisia kuin rauhallisilla ja luonnonläheisillä pikkuteillä, ja vilkas liikennekin laskee vähän tunnelmaa. Lisäksi kun oman loikoilun vuoksi piti vähän pitää kiirettä, jotta ehtisi johonkin tämän päivän aikana, tuli polkemisesta maisemien metsästämisen ja tunnelmoinnin sijasta enemmän urheilusuoritus. Kuitenkin pyöräilyn perusmielekkyys säilyi, ja ripeää tahtia pienen ähinän ja puhinan saattelemana, väsymyksestä huolimatta matka taittui perille asti Simoon. Sukulaisten luona Simojoen rannan läheisyydessä olikin taas tarjolla kaikki mukavuudet: suihku, hyvät ruoat ja vällyjen väli. Kovan rehkinnän jälkeen perusmukavuudet maistuvatkin paremmalta kuin Manun illallinen.

Harvassapa ovat ne kerrat, kun lihaksilla tapahtuvan reissaamisen jälkeinen ajanvietto ei olisi ollut mukavaa, enkä muista koskaan menneeni ikävystyneenä tai alakuloisena nukkumaan kyseisillä reissuilla. Pehkuihin painuttiin tälläkin kertaa melko autuailla fiiliksillä. Hyvää yötä.

Päivän matkan suurpiirteinen keskinopeus: Kempele-Simo n. 80 km / n,5 h = 16 km/h

Ps eli pyörän salaisuuksista: Olisi ehkä ollut järkevää käyttää pyörässä olevaa jousienlukitustoimintoa maantieajossa, eipä välähtänyt valmiiksi valoisaan päähän :)Pyörä taas tuntui toistaiseksi soveltuvan erinomaisesti tällaiseen ajoon, renkaat eivät ole millänsäkään, eikä vielä ole havaittavissa mitään heikkenemisen merkkejä.

Raahesta Kempeleesen: reipas tahti, rento meno

Päivän keskinopeus n. 100km/5h=20 km/h, reissun kovin.

Raahesta kohti Kempelettä sekä hyviä ruokia ja lakanoita lähdin jälleen vähän ärtyneenä itseeni, kun vetkuttelin taas kirjaston koneella monta tuntia, kello oli kipitellyt jo päiväkolmeen asti. Liikkeelle lähtiessä mieliala kuitenkin koheni, kuten lähes aina. Raahe jäi mieleen melko komeana paikkana joenrantasijainnin ja verrattain vanhan rakennuskannan ansiosta, sieltäkin löytyi siis rovaniemeläiselle eksoottisia komeita vanhoja puutaloja. Huvittavan näköinen oli Urho Kekkosen patsas, joka johtuen lokin hyvästä tähtäyksestä näytti siltä, että joku oli lintannut raa`an kananmunan entisen valtakunnanjohtajamme päähän.



Mielikuvissani suurin Suomen kaupungeista näyttäytyy melko esteettisinä : luonto on hyvin usein silminnähtävän lähellä ja etenkin vanhat talot miellyttävät silmää. Usein toki ihmisten välinpitämättömyys on tehnyt alunperin varsin kauniista ympäristöstä kovinkin vastenmielisen näköisen. Näin oli laita esimerkiksi Kokkolan läpi hiljalleen virtaavan Sunti-joen, jonka vihreänruskeassa vedessä lainehtivat lukemattomat pullot, tölkit ja muoviroskat.





Reitti kulki Pattijoen ja Siikajoen kautta melko hyväkuntoista asfalttitietä noin viiden kilometrin päästä merenrannasta. Maisema oli miellyttävänlaista maalaismaisemaa harvoine taloineen. Mitään maisematykitystä näillä seuduilla liikkuminen ei kuitenkaan ole ollut, enimmäkseen tavallista, joskin kaunista maalaismaisemaa satunnaisine herkkupaloineen, kuten majesteetilliset Kalajoen särkät tai jylhä Pyhäkoski. Pyörä kulki moitteettomasti eteenpäin melko rivakasti polkiessa ja Golfkeskuksen kahvilan nopeat munkkikahvit ja löpinät piristivät menoa. Laiskan kartanluvun ja pienen suunnistustöppäyksen takia päädyin hiekkatielle Siikajoen väärälle puolelle, ja huomattuani sen en enää jaksanut kääntyä takaisin merkatulle reitille, koska tämä hiekkatie johtaisi Ouluun johtavalle kasitielle. Ihan mukava oli kauniin Siikajoen vierttä painella menemään, vaikkakin mentiin poispäin Kempeleestä.


Kasitiellä ajaminen, vaikkei niin mieltä ylentävää maisemien puolesta olekkaan, oli ainakin melko vauhdikasta. Parinkymmenen kilometrin tuntivauhtia painelin mukavasti menemään kohti Kempelettä. Samaan suuntaan menevät rekat olivat ikävyyden lisäksi myös mieleinen asia, kun ilmavirta tuuppasi hieman lisävauhtia. Ruokailut ja lepäilyt mukavalla huoltoasemalla 40km päässä Kempeleestä venähtivät yli tunnin tauoksi, ja vähän sai jo patistaa karkin ja levon makuun päässyttä kehoa liikkumaan. Väsymys oli jo melko kova, ja Kempelettä kohti mentiin suorinta tietä vauhtia hieman kiristäen, ja viimeisen kahden tunnin keskinopeus oli varmaan reissun kovin, noin reipas 20km/h. Ennen Kempelettä vielä nerokkaasti luulin erästä hiekkatietä oikotieksi isolle tielle, mutta se päättyikin kolmen kilometrin jälkeen pottupeltomaiseksi metsätieksi. Kop kop, koputa puupäätä ja eikun takaisin pienen lisälenkin kera. Kempeleeseen saavuttiin kymmenen aikaan, jossa euforisten iltatoimien jälkeen vähintään yhtä mukavissa fiiliksissä painuttiin moderneihin pehkuihin 5 yön tauon jälkeen.


Kelpas ilta-auringossa painattaa pellonlaitaa myöten

Pyörästä:

Moxie kulki edelleen moitteettomasti, ja yllättäen paikat eivät olleet juuri yhtään kipeinä polkemisen jäljiltä, edes jumisessa selässä ja niskassa ei tuntunut mitään sen kummempaa. Reidet olivat hieman kipeänä täysin ymmärrettävästi, kun olen vielä laiminlyönyt venyttelynkin pääosin lähes joka ilta. Raskaan urheilun jälkeen neuvotaan suositellaan venyttelemään lähemmäs tunti, minä käytin venyttelyyn ehkä keskimäärin 5 minuttia iltaisin.

Vaasasta Rovaniemelle jatkuu!! Pietarsaaresta Kokkolaan

Pietarsaaren liepeiltä lähdin tosi fiksusti juuri puolenpäivän aikaan, kun lämpötila kohosi infernaalisiin hellelukemiin. Kyllä siinä hiki virtas ja nestehukkaakin varmaan pukkas, toisaalta uimassakäyminen oli aikasmoisen nautinnollista. Hiekka suorastaan kärvensi jalkoja ennen uimaan menemistä. Pitää vielä antaa pisteitä reitintekijöille hyvistä uimarannoista, kyllä kelpaa kesämiehen matkailla näitä pitkin helteisinäkin päivinä!

Haastattelu oli sovittu komean ja vetisen Seitsemän Sillan reitin varrelle. Myöhästyin hieman, kun oli ihan pakko käydä viilentämässä 50-asteista kehoa pohjanlahdessa. Siinä joku puolisen tuntia rupateltiin matkastani melko yksityiskohtaisesti ja otettiin kuvia, ja morjenstettiin. Haastattelija oli kiinnostuneen ja vähän äimistyneen oloinen, että "mikähän jätkä tämä oikein on?". Hieman tuntui oudolta se, että lehteä kiinnostaa jonkun hieman huimapäisen kaverin polkeminen. Toisaalta nauttiihan sitä aina huomiosta.

Hellepäivän ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen olin aika puhki, ja yöpyminen mukavasti Kokkolassa alkoi houkutella. Maksoin 11e telttapaikasta, joka ei ollut millään tavalla aidoitettu tai suojattu, mutta oli sentään muiden telttailijoiden sekä mökkien ympäröimä, eli turvallisen oloinen. Suihkussa käyminen oli melkoisen makeaa ja naapuriteltasta löytyi hauskaa seuraa. Saksalainen krisse oli autoilureissulla Saksasta pohjois-Norjan, Suomen ja Viron kautta takaisin kotimaahansa. Illan päälle seuraan lyöttäytyi myös paikallisia, ja ilta sujui mukavissa meiningeissä.



Sunnuntaina liikkeelle päästiin vasta neljältä iltapäivällä, ja koko päivän oli vähän matalalentoinen olo sekä polkeminen vaivalloista. Vielä kun kalajoella unta sai etsiä useammasta paikasta aamuneljään asti, alkoi päässä pyörimään ajatus, että "paska reissu mutta tuleepahan tehtyä". No, olihan ne Kalajoen särkät ihan komiat, niinkuin myös se meri, jota ei sinisestä taivaasta tahtonut erottaa.
Nukkumapaikaksi löytyi maaseudun metsikkö lähellä Kalajoen keskustaa.





Ja taas rytmit ihan poskellaan, yhdeltä iltapäivällä herätys ja nuutuneena polkeminen Kalajoen kirjastolle, jossa tietokoneella kului kokonaiset kolme tuntia. Kohti seuraavaa paikkaa päästiin lähtemään vasta kuudelta illalla, ja tuntui, että nyt ei pitkälle pötkitä. Kuitenkin syömisen ja komean taukopaikan (louhokseen tehty tekolampi Oulaisentiellä) jälkeen pyöräily alkoi jälleen sujua kuin Latinalaisamerikkalainen Flamenco, ja vihellellen mentiinkin sitten Raaheen asti, jossa yövyin paikallisella leirintäalueella. Matkalta täytyy mainita Pyhäkoski, joka piti kovaa meteliä ja oli todella vaikuttavan voimakkaan näköinen! Maaseudulla pyöräily iltasella oli muutenkin erittäin seesteistä auringon laskiessa ja tuulen hiljentyessä, samalla kun pyörä rullasi kuin itsestään eteenpäin. Nyt, aamuruokailujen ja kahvien sekä pumpunoston jälkeen, 2 tuntia kirjastossa koneella vierähti hetkessä, lähdetään jatkamaan kohti Kempelettä, jossa pääsee nukkumaan lakanoiden väliin pitkästä aikaa!

Mainittu Pyhäkoski

Pyörä on toiminut erittäin hyvin, mitään säätöjä ei ole tarvinnut tehdä. Erinomaiselta peliltä vaikuttaa toistaiseksi.

Lauantain 11.6 matka ja keskinopeus: Pietarsaari- Kokkola 50km/ 3h= 16,5km/h
Sunnuntai 12.6: Kokkola-Kalajoki 65km/ 5,5h= 12km/h :D (defter)
Maanantai 13.6: Kalajoki-Raahe 80km/5,5h= 17km/h

Vaasa-Rovaniemi ja Tähtipyörä Moxie L 500!

Tulipas sitten lähdettyä pitkään mielessä olleelle länsirannikon reissulle, taas melko ex-tempore meiningillä. Junalla kokkolaan, kokkolasta linjurilla Vaasaan, jossa odotti uunituore Tähtipyörän Moxie L500! Pyörä on toiminut tähän mennessä erinomaisesti. Moxie on jämäkkä 24-vaihteinen miesten yleispyörä, ei niinkään pyörämatkailuun tarkoitettu, mutta pyörä on kuitenkin ehdottomasti paras, millä olen reissuja koskaan tehnyt. Yleensä reissuilla polkeminen on melko vaivalloista ja jossain vaiheessa johonkin paikkaan alkaa sattumaan tosissaan. Tällä reissuilla, - kiitos pyörän ja varusteiden pakkauksen- polkeminen on kuitenkin ollut enimmäkseen jopa miellyttävää, pyörä kulkee eteenpäin ilman hammasten kiristelyä ja vastatuuleenkin matka taittuu!

Vaasa-Pietarsaari 10.6

Päivän pyöräilyt yht. n 110 km. Keskinopeus n. 18,5 km/h

Yö vietettiin junassa sekä öisessä kokkolassa, ja unta tuli yhteensä noin 3h. Joten väsyksissä lähdettiin reissulle. Aurinkorasvan oston jälkeen alkoi polkeminen kohti Oravaista ja Pietarsaarta. Helle oli helvetillinen, varmasti yli 25 astetta, mutta kun pyörä kulki hyvin ja vettä joi solkenaan, niin kyllähän siinä pärjäs. Totesin, että tämä länsirannikolle tehty pyöräreitti on hyvä juttu, reitit on tehty kulkemaan rauhallisia mutta hyväkuntoisia teitä, ja maisemat ovat paljon kiinnostavampia kuin valtatiellä. Parkenöksellä tuli käytyä uimassa täyteenahdetulla uimarannalla, tuntui että koko kylä oli pakkautunut uimarannalle paahtavana hellepäivänä. Kesä savustaa ihmiset ulos pesistään.

Vaasan jälkeen tuntui siltä, kuin olisi Ruotsissa polkenut: Ruotsinkielinen älämölö kaikui uimarannalta, kylteissä oli paikan nimi ensin ruotsiksi ja sitten vasta Suomeksi, ja kaupoissa myyjät sanoivat "hej" ja "fem och femti". Tiesin kyllä, että täälläpäin on enemmän suomenruotsalaisia kuin muualla Suomessa, mutta en tiennyt alueiden olevan ihan yhtä ruotsinkielisiä kuin suomenkin. Matkailu avartaa. Selässä oleva pieni rinkka oli melko painava ja selkä alkoi rasittua, joten sidoin jonkunnäkösen pussukan etutankoon kiinni ja laitoin tavaroita siihen, helpottihan se. Pitkillä matkoilla tosiaan kannattaa asettaa varusteet pyörään kiinni, niin eteen kuin taakse, ennemmin kuin selkäään.

Matka taittui hillittömässä kuumuudessa melko hitaasti ja kaupasta piti hakea jäätelö viilennykseksi. Länsirannikon reitistä tehty opaskirja oli todella kätevä, niinkin kätevä että tuli pyöräiltyä melko välinpitämättömästi ja siitä syystä parikin kertaa väärää reittiä: yli 10 km hukkareissuja ja takaspäin polkemisia :). Oravaiseen (Vaasasta n. 60 km) saavuin illlalla seitsemän aikaan, tein ruokaa ja päätin vielä jatkaa mahdollisimman lähelle Pietarsaarta. Oravaisen taukopaikka kivipuistoineen oli ihan komea, vesi tosin oli rannassa vastenmielisen ruskeaa, ei ainakaa uida tehnyt mieli.

Kun ilta tuli eikä aurinko enää kärventänyt eikä tuuli pahemmin tuivertanut saatikka kuumuus läkähdyttänyt, alkoi pyöräily sujua ihan toisella tavalla, sitä vain rullasi eteenpäin ja vauhtia oli varmasti yli 20km tunnissa. Matkanteon painottaminen iltaan olisikin ehkä ihan fiksu vaihtoehto. Matkalla pietarsaareen ohitettin öinen uusikaarlepyy , joka oli muuten komea. Vanhoja komeita taloja luonnonkauniilla alueella joen molemmin puolin ja satamäärin! Rovaniemen sodan jälkeen rakennettuihin betonisiin ja kivisiin taloihin tottuneelle vanhat puutalot ovat jotain eksoottista:)Uusikaarlepyy jäikin mieleen erityisen kivana paikkana, myös siksi että sattui olemaan yö ja kaikkialla tyyneys ja rauhallisuus lukuunottamatta keskustan humalaisten älämölöä.

Kello oli jo melkein puolenyön, kun aloin olemaan Pietarsaaren liepeillä. Huomasin laavun ja opaskartan tien vieressä. Kartasta selvisi että neljän kilometrin päässä on retkeilytupa, jossa voisi yöpyä. Koska suosin sisäpaikkoja niin päätin nähdä sen vaivan, ja poljin 4km metsäpolkua tolkuttoman väsyneenä, hyönteisten parveillessa ja pyörän jatkuvasti tökätessä kiviin ja juuriin. Monipuolisella Tähtipyörän Moxiella kuitenkin ajoi ihan sujuvasti myös metsäpolkua. Lopulta pääsin mielettömässä potutuksessa perille mökkiin, joka oli tavallinen autiotupa: pari laveria, tulisija ja pöytä. Uni tuli hitaasti hyönteisten ja vieraan paikan takia ja aamulla nukahti vielä uimarannalle pariksi tunniksi, ja vasta puolenpäivän aikaan lähti taas ajamaan, juuri kun pahin helle iski päälle. Seuraavan päivän tavoitteena oli päästä vähintään kokkolaan, jossa olisi myös joku haastattelu Keski-pohjanmaahan.


Tunnelmointia autiotuvassa