Kukapa matkalainen Hervannassa yöpyessään ei nousisi aikaisin ylös.. Yön jälkeen tämä uppotukki naarasi itsensä yllättävän helposti ylös unien lähteiltä. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen, ja ulkona tuntui jo vähän liian lämpimältä college-paidassa ja farkuissa! Melkoista kulttuurishokkia, Lapista lähtiessä oli vielä heinät kengissä ja pyöräillessä piti varoa, ettei häiritse jääkarhujen jokakeväistä lisääntymistä..
Aamusta oli absurdia..
Oikealle tielle löytäminen kesti vähän aikaa, ja tulipahan painateltua moottoritienkin reunaa pyörällä, kun ei pienempää oikeaan suuntaan vievää tietä tahtonut löytyä! Vauhtihan moottoritien reunalla oli loistava, kymmenisen kilometriä meni varmasti 30 kilometrin tuntivauhtia! Turvaväli autoihin oli moninkertainen tavalliseen maantiehen verrattuna, vaikka kyllähän sen kielletyksi mielensä pohjissa muisti. Sääksmäen suunnan tiesin Riihimäkeä kohti vieväksi, jotenka ei muuta kuin Linkolan Pentin seuduille polkemaan!
Toisina päivinä se tahti löytyy vasta parin tunnin jälkeen, joskus taas se puskee ensimmäisistä kilometreistä asti. Hetket, jolloin ei ole varma, meneekö nyt oikeaan vai väärään suuntaan, ovat tietenkin turhauttavia, mutta tänä päivänä oli aamusta asti hyvä draivi päällä. Pyörä toimi, selkä oli edelleen vapaana ja maisemat vaihtuivat. Sääksmäen seuduilla Vanajavesi tarjosi monta komeata järvimaisemaa. Moottoripyöräilijöitä oli huomattavasti liikenteessä jo nyt. Haiskahteli vähän kesältä.
Pyörän selästä on vähän räkäistä..
Kyllähän se pyöräily, etenkin kotimaan suhteellisen tutuissa maisemissa, alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan. Kun reissu on loppupuolellaan, voi päässä olla vain yksi ajatus: "perille perille perille". Silloin alkaa pohtimaan koko pyörämatkailun mielekkyyttä. Ehkäpä määränpää on sitten kuitenkin tärkeämpi kuin matka, ainakin joissain tapauksissa : fyysinen haaste, sen selvittäminen-> voittajafiilis ja hienot muistot (+ ns. brassailu ;) ). Huolellisesti suunniteltu ja huippuvarusteilla tehty pyöräretki voi varmasti olla mitä nautinnollisin ihan koko ajan matkankin aikana. Näillä ajatuksilla lähestyttiin kaikkien ohittamaa, muttei kenenkään vierailemaa Riihimäkeä.
Pyörään täytyy olla tyytyväinen: melko tavanomainen miesten pyörä, matkapyörää selvästi painavampi, ainoastaan 700 euroa uutena maksava ja valehtelematta 3000 kilometriä takana ilman sen suurempia huoltotoimenpiteitä. Ja pyöräretkivauhti edelleen 20km/h, ei voi valitella. Riihimäki saavutettiin sopivasti illalla yhtaikaisesti yöpaikantarjoajan kanssa, ja vuorossa oli aina niin raukeat iltatoimet. Vaikkei tämä päivä Tampereelta Riihimäelle kuulunutkaan pyöräilypäivien aatelistoon, ei iltaisesta olotilasta löytänyt valitukselle tilaa. Kun tarpeeksi kauan rääkkää itseään, on ikionnellinen melko vähästä ;)(oisko Stoalainen viisaus?) Mielessä oli lähinnä huominen vappu ja tulevat tapaamiset, 70 kilometrin rykäisy pääkaupunkiseudulle tuntui lähinnä muodollisuudelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti