Hiphei Helsinki!

Riihimäki-Helsinki 70km keskinopeus noin 22km/h

Tänä päivänä päämäärä oli ehdottomasti tärkein, ja se näkyi polkemisnopeudessakin: tieto siitä, että kohta ollaan perillä, antoi lisää motivaatiota. Helsinki lähestyi nopeammin kuin aikaisemmin mutta silti niin kiduttavan hitaasti, kuten aina silloin, kun keskittyy pääsemään maaliin. "Tässä sitä mennään.." oli vaihtunut "kohta ollaan perilä, kohta ollaan perillä" - mielentilaan, ja ajettava aika on pitkä. Tästä ajattelusta pitäisi päästä eroon, niin viimeisetkin hetket pyörän selässä taittuisivat jouhevammin.

Olihan toki ihan mielenkiintoista nähdä pääkaupunkiseudun lähialueita ihan käytännössä muualtakin kuin junan ikkunasta. Kuitenin useasta edellämainitusta syystä, matkantekoa kiinnostavampaa olivat muunmuassa useat matkantekijäin huijausyritykset, joita ilkeämieliset Eteläläiset olivat suunnitelleet. Esim:

Olisi melkeen tehnyt mieli käydä tarkistamassa..

Odottavan aika oli pitkä, mutta siitä huolimatta Helsinki ja vapunvietto lähestyivät tasaisen tappavasti. Viimeiset kymmenet kilometrit kyllä onnistuivat vääntämään pikkukaupungin miehen aika solmuun. Eikö täällä kukaan kulje pyörällä kaupunkiin? Ehkä se on vain meitsin landeus, mutta minkäänlaista yhtenäistä pyöräreittiä ei viimeisinä kymmeninä kilometrinä löytynyt, vaan koko ajan sai olla kääntymässä takaisin umpikujista ja etsimässä taas uutta tietä, joka veisi edes kilometrin lähemmäksi keskustaa. Kaikki liikenne oli keskittynyt moottoritielle, ja tällä kertaa ei tehnyt mieli lähteä ajelemaan reunalle.

Labyrintistä selviäminen oli erityisen rasittavaa "kohta perillä, kohta perillä" - mielentilan vuoksi. Kun yleensä 20 kilometriä taittui tuntiin, niin viimeinen etappi söi varmasti parikin pitkän viisarin pyörähdystä elämästäni. Jos vaikka seuraavalla kerralla tarkistaisi google mapsista, miten tuohon ylikasvaneeseen taajamaan pääsisi helpoiten pyöräilemällä.

Kaiken tämän rasittavuuden jälkeen vastaan tuli tutut Helsingin keskustan maisemat ja silloin tyytyväisyys valtasi mielen, niinkuin aina rankan fyysisen haasteen läpäisemisen jälkeen. Hienosti junailtu pyöräretki, ja vieläpä aiotussa aikataulussa! No hard feelings Helsinki, ja ei muutaku vapun viettoon!

Reissun saldoa:

350 km pyörämatkailua




siinäpä se.

Päkiä kohti Riihimäkiä!

29.4 Hervanta-Riihimäki 115km keskinopeus n. 20 km

Kukapa matkalainen Hervannassa yöpyessään ei nousisi aikaisin ylös.. Yön jälkeen tämä uppotukki naarasi itsensä yllättävän helposti ylös unien lähteiltä. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen, ja ulkona tuntui jo vähän liian lämpimältä college-paidassa ja farkuissa! Melkoista kulttuurishokkia, Lapista lähtiessä oli vielä heinät kengissä ja pyöräillessä piti varoa, ettei häiritse jääkarhujen jokakeväistä lisääntymistä..

Aamusta oli absurdia..



Oikealle tielle löytäminen kesti vähän aikaa, ja tulipahan painateltua moottoritienkin reunaa pyörällä, kun ei pienempää oikeaan suuntaan vievää tietä tahtonut löytyä! Vauhtihan moottoritien reunalla oli loistava, kymmenisen kilometriä meni varmasti 30 kilometrin tuntivauhtia! Turvaväli autoihin oli moninkertainen tavalliseen maantiehen verrattuna, vaikka kyllähän sen kielletyksi mielensä pohjissa muisti. Sääksmäen suunnan tiesin Riihimäkeä kohti vieväksi, jotenka ei muuta kuin Linkolan Pentin seuduille polkemaan!


Toisina päivinä se tahti löytyy vasta parin tunnin jälkeen, joskus taas se puskee ensimmäisistä kilometreistä asti. Hetket, jolloin ei ole varma, meneekö nyt oikeaan vai väärään suuntaan, ovat tietenkin turhauttavia, mutta tänä päivänä oli aamusta asti hyvä draivi päällä. Pyörä toimi, selkä oli edelleen vapaana ja maisemat vaihtuivat. Sääksmäen seuduilla Vanajavesi tarjosi monta komeata järvimaisemaa. Moottoripyöräilijöitä oli huomattavasti liikenteessä jo nyt. Haiskahteli vähän kesältä.

Pyörän selästä on vähän räkäistä..

Kyllähän se pyöräily, etenkin kotimaan suhteellisen tutuissa maisemissa, alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan. Kun reissu on loppupuolellaan, voi päässä olla vain yksi ajatus: "perille perille perille". Silloin alkaa pohtimaan koko pyörämatkailun mielekkyyttä. Ehkäpä määränpää on sitten kuitenkin tärkeämpi kuin matka, ainakin joissain tapauksissa : fyysinen haaste, sen selvittäminen-> voittajafiilis ja hienot muistot (+ ns. brassailu ;) ). Huolellisesti suunniteltu ja huippuvarusteilla tehty pyöräretki voi varmasti olla mitä nautinnollisin ihan koko ajan matkankin aikana. Näillä ajatuksilla lähestyttiin kaikkien ohittamaa, muttei kenenkään vierailemaa Riihimäkeä.

Maisemasta alkoi tulla tasaisen taajamaista ja rakennettua (lue: tylsää), ja polku kulki eteenpäin musiikin tahdittamana. Pelloista löytyi monimuotoisuutta: oli tumman- ja vaaleanruskeaa, kellertävää ja jossain näkyi jo vihreääkin. Tunnelma oli erittäinkin eksoottinen, ja melko varmasti ennenkokematon suurelle osalle ihmisistä: "en malta odottaa, että pääsen Riihimäelle".

Pyörään täytyy olla tyytyväinen: melko tavanomainen miesten pyörä, matkapyörää selvästi painavampi, ainoastaan 700 euroa uutena maksava ja valehtelematta 3000 kilometriä takana ilman sen suurempia huoltotoimenpiteitä. Ja pyöräretkivauhti edelleen 20km/h, ei voi valitella. Riihimäki saavutettiin sopivasti illalla yhtaikaisesti yöpaikantarjoajan kanssa, ja vuorossa oli aina niin raukeat iltatoimet. Vaikkei tämä päivä Tampereelta Riihimäelle kuulunutkaan pyöräilypäivien aatelistoon, ei iltaisesta olotilasta löytänyt valitukselle tilaa. Kun tarpeeksi kauan rääkkää itseään, on ikionnellinen melko vähästä ;)(oisko Stoalainen viisaus?) Mielessä oli lähinnä huominen vappu ja tulevat tapaamiset, 70 kilometrin rykäisy pääkaupunkiseudulle tuntui lähinnä muodollisuudelta.

Myötätuuleen mehukkaasti

28.4 Pori-Tampere(Hervanta) Eteneminen 120 km. keskinopeus 20km/h

Bussimatkan koiranunien jälkeen Porissa olohuoneen lattialla nukutti harvinaisen makeasti. Heräsin puoli yhdeksältä, kun isäntäparin parempi puolisko tuli töistä kotiin. Siinä verkkaisesti syötiin ja laitettiin kamppeet valmiiksi, niin että kymmenen aikaan oli kaveri pihalla pällistelemässä uutta päivää. Oli aurinkoista mutta tuulista, onneksi vaikutti myötäiseltä. Nopeusmittarin asentamiseen meni ylettömästi aikaa, ja käväisin vielä Tähtipyörän jälleenmyyjällä Eteläpuistossa. Vasta noin puolenpäivän aikaan poistuin Porin kaupungin alueelta pienissä potutuksissa. Niin ja se nopeusmittari ei vieläkään toiminut.

Yksitoikkoista Tampereentietä vispasin alkumatkasta kuin täi tervassa, eikä matka tuntunut oikein etenevän. Alkuhan se on aina hankalin vaihe. Ensimmäisellä pysähdyksellä hoksasin kääntää nopeusmittarin kiinniketelineen, jolloin se alkoi toimimaan. Pienestä se oli kiinni..

Matkakin eteni hetki hetkeltä jouhevammin, ja kun ruokatauolla päätin sitoa pyöräilyrepun selässä pitämisen sijaan pyörän ohjaustankoon ja runkoon, jäi selkä vapaaksi, ja polkeminen oli taas astetta vapautuneempaa. Melkoinen virityshän se oli..


Vihdoinkin oli saatu vähän rytmiä ja intoa päivän polkemiseen. Usein siinä saattaa parikymmentä kilometriäkin vierähtää ennekuin polkemiseen löytyy mielekkyyttä, lihakset lämpeää ja hiki alkaa hieman virtaamaan. Pyörän kanssa on helppo jäädä poljeskelemaan sellaista ortorektiton sauvakävelyvauhtia. Tänä päivänä niin sanotussa syttymisessä kesti harvinaisen pitkään muunmuassa aamun selkkauksista johtuen, mutta se polkemisfiilis sieltä kuitenkin löytyi. Aurinkoa ja järvimaisemaakin alkoi vilahdella, eikä niidenkään roolia sovi vähätellä. Porista poistuminen alkoi vaihtumaan Tampereen tavoitteluksi, ja tästäkin päivästä näytettiin selviävän ihan kunnialla. Mouhijärven kirkko näkyi jo kaukaa tielle, ja oli todella jylhän ja komean näköinen kohotessaan metsikön yläpuolelle ja näkyen korkealta. Pakkohan se oli sitten käydä katsastamassa, vaikka läheltä nähtynä se ei enää niin vaikuttava ollutkaan, rakennettu vain lähiympäristön korkeimmalle kohdalle.

Mouhijärveltä poistuessani huomasin, että Tampereentien varrella oli menossa Pub nostalgian avajaiset! Väkeä oli kuin pipoa, ja kakku- ja kahvitarjoilut. Hienolle paikalle, pieneen rinteeseen oli pubi pistetty pystyyn, parvekkeelta avautui maukas jokimaisema. Paljon tiettävästi paikallisia klanipäisiä miehiä oli löytänyt tiensä kapakkaan, paikallinen hiusmuoti tiettävästi. Sattupahan näkemään vähän elämätä sieltäkin! Juomapullot täyteen ja viimeinen rykäisy Tampereelle!

Loppumatka meni musiikit korvilla lämpimässä kevätillassa aurinkonkin välillä mukavasti pilkahdellessa. Tamperetta lähestyessä oltiin kai sen verran sisämaan puolella, että mäkiäkin alkoi tulemaan vastaan. Esimerkiksi murhasaaren sillan molemmin puolin sai huhkia ihan tosissaan, ja kyllähän siinä tunsikin elävänsä. Vielä piti rykäistä Tampereen keskustan läpi Hervantaan yöpymispaikalle, jossa oli vuorossa Pyöräilijän Paratiisi: siis suihku,hyvää ruokaa ja lepoa. Hyvillä mielin seuraavaan päivään :)