Huolimatta perspakotuksesta ja selkää painavasta rinkasta matkan taittuessa olotila oli hyvä. Rauhalliselta ja kohtalaisenkuntoiselta Aavasaksantieltä näkyvät komeat ja mieltä piristävät vaara- ja järvimaisemat, lintujen loilotus ja ajoittain ojanpohjalta metsään sähähtävä kanalintu toivat yhdessä fyysisen suorituksen aiheuttaman endorfiinin kanssa huulille vanhan kunnon tyytyväisen reissumiehen hymyn. Opiskelu-, kesätyö- ja tulevaisuushuolien viime aikoina täyttämään mieleen palasi taas, että on täällä maailmassa muutakin kaunista kuin ne omat saavutukset, ja yhtäkkiä huolehtiminen siitä, että pääseekö kuinka kunniallisesti "hyödylliseksi osaksi järjestelmää", tuntui hölmön hommalta. Vastenmieliset, kuivat ja harmahtavat hakkuuaukot toivat myös sitä suolaista makua maisemien menuun. Matka taittui hitaasti, tuli mieleen kaikenlaisia asioita mitä tulevilla pitkillä reissuilla pitäisi muistaa: kunnollinen sateensuoja pitää hankkia, vaihteiston toiminta opetella huolellisemmin(vaihteisto ei oikee speelannu), lukkopolkimia kannattaisi harkita (tai omia solmusäätöjä :D) ja yleisesti valmistautua reissuihin aina vähän huolellisemmin. Tauoilla syötiin hedelmiä ja kuivaa näkkäriä sekä puhuttiin siitä kuinka Zeitgeist-porukka on ihan nörttiä ja ilmasto ei lämpeä. Vähän satelikin välillä, maisemat vaihteli kuivasta ja vihreästä mäntymetsästä punertavaan jänkään, huomasi kyllä että vaikuttaa tunnelmaan.
Puolimatkan jälkeen keli oli hyvä, aurinko paistoi muttei ollut liian kuumakaan. Fiilis oli muutenkin korkealla. Retkipyöräily on kyllä hienoa hommaa: pyöräily ei ole liian raskasta ettäkö se menis kärsimykseksi, maisemia ehtii oikeasti katsella, haistella ilmaa, ajatuksia voi työstää rauhassa, ja koko ajan säilyy liikunnan sekä päämäärällisen toiminnan (rare shit) tuoma hyvä fiilis. Ja tauot on silkkaa nautintoa, kun saa heittää kantamukset pois selästä ja syödä ja juoda, kylmä vesi ja näkkäri on herkkua noissa tilanteissa. Jotenkin on poikkeuksellisen tasapainoinen olo noilla reissuilla. Ruokatauko Ahvenjärven lintutornilla oli mahtava, kunnon ruoat pullakahvien ja keksien kera yhdistettynä johonkin outoon pikkupoikaan, joka kolme kertaa ajoi tornin ohi skootterilla tööttiä rämpyttäen kruunasivat tunnelman, ja nauru oli herkässä. Luonnon rauhassa, poissa melskeestä sekä rasituksen keskellä sitä tosissaan nauttii syömisestä ja juomisesta, niinkuin Mekongilaisessa jokivarsiravintolassa. Päiväkirjaan tallentui mietintöjä siitä, että retkipyöräilyä ei noin niinkuin yleisesti arvosteta kovin korkealle kokemuksena, vaikka ainakin omasta puolestani reissun päällä yleisfiilis on korkeampi kuin normaalisti ja reissuilla kokee aina myös huippufiiliksiä suoritetun päämäärän ja komeiden paikkojen näkemisen ansiosta. Ehkä tämän takia reissut eivät sitten mielessäkään ole niin kirkkaina muistoina jälkeenpäin, ehkä jäävät jopa joidenkin kämäisten turistirysäulkomaanmatkojen varjoon.
Matka eteni melko mukavasti ahterin pakottamista lukuunottamatta, kunnes 10 kilometriä ennen määränpäätä jotain sattui: polkiessani ylämäkeen töksähti, ja pyörä ei enää liikkunut mihinkään. Vaihtaja oli mennyt väärään asentoon ja siksi kettingit hankasivat yhteen, rengas heilui kuin heinämies ja hankasi tukirakenteita sekä rapakaarta vasten, eikä polkemisesta tullut mitään. Kettinkien hankaus saatiin estettyä mutta rengas otti vastusta niin paljon ettei polkeminen onnistunut. Vähän potutti ja loppumatka mentiin taluttaen sekä huilaamalla, perillä oltiin puolenyön aikaan. Jälkeenpäin selvisi, että ilmeisesti kyseisessä ylämäessä takapyörän akseli oli katkennut, ilmeisesti pitkän ajan kuluessa kulunut poikki, - tiedä häntä - ja siksi rengas heilui niin ettei polkemisesta tullut lasta eikä kiinteää ulostetta. No, perille päästiin ja yövyttiin Aavasaksanvaaralla Laavulla, ja tulihan se kansallismaisemakin katsastettua, ihan vaikuttavahan se on! Ainakin takavuosina järjestetty aawastock olisi kyllä varmasti kova valinta juhannuksenviettopaikaksi, sikäli kun sitä enää järjestetään. Seuraavana päivänä mentiinkin sitten maitojunalla, eli kaverin kyydillä, takaisin kotiin Rovaniemelle.
Paras kuva mitä näkötornista väsyneenä näppäsi :)Siinä se kaivattu kansallismaisema.
Jälkifiiliksiä ja opittua reissusta:
-Ei rinkkaa missään nimessä, vaan pyörälaukut. Selkään mahdollisimman vähän.
-Varaosia ja korjausvempeleitä on hyvä olla kattavasti mukana, että ei tule tenkkapoo kaikkien pyöräongelmien kanssa. Joitain varaosia (sisäkumit, jarrupalat yms.)
-Pitäis myös osata korjata helpoimmat ja yleisimmät viat mitä pyöriin nyt tollasilla reissuilla tulee, tietty renkaanvaihto, kiristykset jne.
-Persepehmustus on iha must
-Lukkopolkimet/jalat jollain vippaskonstilla kii polkimiin, ovat harkinnan arvoisia
-Tauot pitäis piettää tiiviimmin, meni vähän makoiluksi ja aina vähä kangistu
-Pyörän kunto pitäs tarkkaan selvittää ennen reissua
-100 km päivämatka ei mitenkään mahdoton saavuttaa, nyt mentiin typerällä varustuksella, heikossa kunnossa olevilla pyörillä ja pyörärikolla 10 km ennen maalia se, niin kuha varustus on vähän parempi niin iha realistinen vauhti, tosin venyttely ja muu huolto tosi tärkeetä.
Kesällä olis tosiaan tarkotus pyöräillä 2 pitempää reissua, jostain eteläiseltä länsirannikolta takaisin pohjoiseen varmaan länsirannikonreittiä ja Rovaniemeltä nordkappiin, saapas nähdä miten käy, ja blogia pitäs päivittää aktiivisesti. Palaamisiin ja hyvää kesää ja sillai!
VillaROIva
